Tulipalo, äiti apua, meillä on tulipalo!

Sen verran leutoja ovat olleet nämä niemennokan "talvipäivät", että lämmittää ei juuri ole tarvinnut.
Tänään mittarissa oli kuitenkin pakkaslukemia ja ajattelin sytyttää tulen takkaan. Pojat vaan olivat jo kevättalven takkatulet unohtaneet, joten kiljuivat kuorossa "tulipalo, tulipalo, äiti sammuta se".

Alkupaniikin jälkeen missään muualla ei sitten kelvannutkaan leikkiä. 

Tulipahan testattua joululahjani kuvausominaisuuksiakin.,

ei tämä tabletti puhelimelle pärjää.

Äiti,äiti, äitiiii...nyt joulu, on joulu!

Meidän 5v on aivan täpinöissään. Mä olisin kyllä mielelläni nukkunut pitempään kuin 6:15 ennen tuon julistuksen kuulemista.
Kaipa tästä pitäisi vääntäytyä ylös puuron keittoon. Edes yksi säädyllinen ateria nuorisolle tälle päivälle. Jouluruokien menekki on arvoitus ja siskon rusina-pähkinäkulho kokee kovia kolmikkomme käsissä.
Mutta hei, tänään on joulu. Murehtikaamme kaloreita, liikakiloja ja päivärytmin sotkeentumista vasta huomenna.


Oikein hauskaa joulua kaikille teille, jotka olette blogiani piipahtaneet lukemassa.

Äidin rakkaat tonttuset

Lyhyestä virsi kaunis. Söpöläisiä. Rakkaita. Riiviöitä. Ihan(ia) tonttuja.

Tonttu harvahammas aka Santtu 5v.

Roope-tonttu melkein jo 4v. Alle kuukausi synttäreihin, jaiks.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, velmuilee

Ville-tonttu 2v.

Viimepäivien puuhasteluja

Joulu tulee, halusipa tahi ei. Vaikka en niin jouluihminen olekaan, niin lapsille järjestän mielelläni jotain pientä kivaa.
Tehtiin viime viikolla ihan alusta asti piparitaikina ja se sitten työstettiin tottakai pipareiksi. Ja niitä koristeltiin, jotta sokerilataus niitä syödessä olisi varmasti riittävä.
Tuurillaan jopa netistä valtsemani piparitaikinan ohje oli suuta miellyttävä, niin maultaan kuin lopputuloksen koostumukseltaankin. Insinööri kun ei tykkää liian kovanrapsakoista pipareista.

Hyviä olivat.

 Yhtenä kauniina aamuna tonttu oli tuonut "joulukalenteriylläriksi" tekstiilitusseja, tyynyliinoja ja tekstiilivärejä. Santtu toimi ensimmäisenä testaajana ja koristeli itselleen ihan ikioman tyynyliinan.

Sen verran tiheää pulputusta kuvan tarinasta tuli, etten nyt saanut

lopullista selvyyttä onko kuvassa dinosaurus, Santtu itse vai supersankari viitassaan.

Luultavasti näiden yhdistelmä??

Pulloissa olleita tekstiilivärejä käytettiin sitten mummin ja ukin joululahjojen valmisteluun. 

Tänä vuonna riitti vielä pesrus 50x60 tyynyliina herrojen räpylöille, 10v päästä tarvittaisiin lainapeite (jos pojat tulevat äitiinsä). Varvasperhostyynyliinat lähtevät huomenissa postikustin matkassa kohti Siilinjärveä. 

Ukin tyynyliina.

Ja mummin tyynyliina, pinkkinä tietty. 

Mammalle on myös tehty omansa. 

Jaa että mitä pyykkirästejä...

Joskus näky kodinhoitohuoneessa melkeinpä masentaa. Tilanteeseen toki aina vaikuttaa edellisen päivän laiskottelu, kun ensimmäisiä pestyjä ja rummutettuja petivaatteita ei heti mankeloi. Tämän perheen pyyhe- ja lakanapyykkipäivä(t) tietävät noin 4 koneellista.

Pyyhkeiden mentyä kaappeihin, jäljelle jäi aika kaksi tursuilevaa

korillista mankeloitavaa. "Jihuu".

Aloittaminen oli se hankalin vaihe. 

Noin tunti ja vartti savottaan tuhraantui

ja taas oli (suht) sileää kaappiin laitettavaksi.

Ihana anoppini osti aikoinaan mankelin tuparilahjaksi.

Äitiii, ei päiväunille, ei minua väsytä yhtään

Otsikon lauseen saan kuulla kotioloissa aika monesti, kun lounaan jälkeen tulee se aika päivästä, jolloin pikkuisimman on aika ruveta päikkäreille. Hoitopäivinä Roope kyllä pääsääntöisesti nukkuu muiden mukana.
Aina silloin tällöin unimasa yllättää herra melkein 4ween kotonakin...

 Säkkituoliin uuvahtanut elokuvan katselija. 

Uni ei katso paikkaa (eikä asentoa) näköjään. 

Tuulee niin että hampaat lähtee

Täällä on lähipäivinä tuullut ihan kiitettävästi. Taisi jopa jossain Iltasanomien verkkosivuilla vilahtaa maininta Russarön tuuliluvuista. Puuskat hipoivat jo kolmeakymmentä metriä sekunnissa.


Aiemmin kirjoittelin Santun heiluhampaasta. Se otti ja irtosi 4.12. Naapurihammas heilui myös. Eilen hakiessani pojat päiväkodista, Santtu juoksi riemusta kiljuen vastaan ja selitti innoissaan, kuinka myrskytuuli nappasi hänen hampaansa ja heitti sen kuheikkoon. Kouluportti elikkäs koululaisen veräjä on nyt sitten kahden hampaan levyinen. Ja ihan kuin lusikankärki olisi kilahtanut, eli kyseessä saattaisi ihan oikeasti olla spontaani- eikä pikkuveliavustettu hampaidenpudotus.

Sarjassamme äidin kootut selitykset...

Nyt kun itselläni on hoitovapaan jälkeen takana jo melkein kokonainen kalenterivuosi töitä ja insinöörinkin työhönpaluusta kulunut about 4kk, ajattelin viimeinkin osallistua joulupuu-keräykseen. Emme todellakaan ole mitään hyvätuloisia, mutta pärjätään kuitenkin kohtuudella. Olisin voinut osallistua jo aikana ennen lapsia, mutta ainakin täällä kovin vähäistä on ollut mainostus. Paikallisaviisia emme ole tilanneet, ehkä siinä on ollut mainoksia. Naamakirjaan en ole kokenut tarvetta liittyä, siellä ilmeisesti olisi ollut myös mainosta ja ohjeita.


Keräyshetket osuivat tietystikin todella huonosti yksiin mun töiden kanssa. Niinpä tänään, viimeisenä keräyspäivänä, oli pakko ottaa ipanat mukaan joulupukin avustuskierrokselle. Ensin katsomaan mitä lipukkeita on tähteillä. Valitsin kaksi. Näin jälkikäteen ajateltuna taisin olla kurja pukin apulainen. Molemmat paketit olivat pehmeitä. Ja kun nyt lueskelin joulupuu-keräyksistä kokemuksia keskusteluketjuista, taisi mennä vikaan ja pahasti. Toivottavasti tylsillekin lahjoille kuitenkin löytyy vastaanottaja. Tytön pakettiin sujahti Frozen aiheisina tunika ja hiuspanta. Pojan pakettiin kätyri-collegepaita. Ehkä ensi jouluna osaan jo kuvion ja keksin jotain parempaa.


Selittelyn aika koitti, kun vaatteet pakattiin joulukääreisiin. Eikö pukki tuokaan kaikkia lahjoja, ihmetteli Santtu. Kyllä pukki tuo kaikki lahjat, mutta tontuilta tuli äidille kännykkään viesti, että korvatunturilta oli oikeankokoiset paidat loppu ja ilman apua eivät saa lahjatilauksia valmiiksi. Paketit vietiin lopuksi k-kauppaan, sopivasti pakettiautomaatin luo. Toivottavasti isoimman usko pukkiin ei nyt kärsinyt kovin pahasti.


Jouluiloa on nyt sitten ainakin yritetty jakaa. Pojille koitan järjestää jotain pientä jouluista kalenterin tapaista. Tälle päivälle tonttu oli tuonut aineksia piparitaikinaan. Jospa tästä illan aikana saataisiin moinen aikaiseksi. Pikkupaakarit olivat aamulla ihan innoissaan. Ehkä jouluinto vielä joskus tarttuu minuunkin. Ehkä kaivan kaapin perältä Leevi and the leavingsin joululevyn. Sen biisi 'jouluksi mummolaan' on aiheeltaan tälle äiti-ihmiselle hyvinkin tuttu.

Veronpalautukset haisemaan

Tänään sain viimeinkin aikaiseksi toteuttaa ostosreissun Saloon. Ajatuksissa tottakai vuodenaika huomioiden joulupukin avittaminenkin, mutta päätarkoitus oli jotain ihan muuta, Jotain, jota vihaan enemmän kuin juurihoitoa. Rintaliivien ostaminen.

Vanhoista liiveistäni 90% suoriutui enää peittämistehtävässä. Elastisuudesta ja tuesta sai vaan haaveilla. Enenevät niskahartiaseudun kivut kuitenkin patistivat hiljaksiin kauppaan.

Pitkällisten sovittamisten, kaupanvaihtojen ja tuskastumisten jälkeen mukaani tarttui 4 liivit. Ja ne eivät todellakaan saa seksikkyydellä sukkia pyörimään insinöörin jaloissa. Ehkä kuitenkin suojaavat mun leukaani mustelmilta.
Seuraavat kuvat eivät sovellu herkkähermoisille.

 Lindexiltä  tissipussit siviilikäyttöön.

 Anttilasta Swegmarkin luottoliivit. Näitä tuli ostettua mustat ja valkoiset.

Kevyesti ketutti, kun telineessä oli tarjous "ota 2 samaa tuotetta, saat toisen -30%". 

Arvatkaas vaan oliko värillä väliä. Sama malli, eri väri..ei alennusta. Ja kummastakaan 

ei ollut sopivaa kokoa 2 kappaletta. Prkele.

 Nämä Anttilan alerekistä löytyneet Swegmarkit oli päivän ehdottomat lempparit.

Eikä niitä sitten tietenkään olleet kuin yhdet. Prkle potenssiin 16.

Tykästyin siis tähän selkäkappaleeseen. Tosi tukeva.

Ja auta armias noita jenkkakahvaselkämakkararöllylöitä.

Rintaliiviostoksiani rajoittaa ja vaikeuttaa aina sopivan koon löytäminen. Tällä kertaa sopivaksi osoittautui koko 75E. Ihan himpun olisi varaa laihduttaa.

Jotta mulla nyt olisi jouluksi jotain päällemahtuvaa, ostoskoriin eksyi tällainen rätti. Mekko vaiko tunika, en tiedä tarkalleen määritelmää.

Kotipeilissä perse näyttää kyllä leveämmältä kuin sovituskopissa. 

 Sivuprofiili on luokkaa rv15-17...

Leikkaus oli kiva, siihen tykästyin. Harmi kun kroppa 

ei ole paremmassa kuosissa.

Päivän totaalisin heräteostos tuli kookengän kohdalla. Kenkien ostaminen on melkein yhtä helvetillistä kuin rintaliivien osto. Tapahtui maailman ehkä 57. ihme ja mulle mahtui alehyllystä nämä kaunokaiset, koko vain 41. 

Harmi kun jalat ovat tällaiset paksut tolpat.

Saapikkaiden koko takaosa on venyvää materiaalia, sillä sain nämä jalkaan.

Lasten joululahjoihin perehtynen toisella kertaa. Henkisesti varsin rankan ja kukkaroa kovasti koetelleen ostosreissun päätteeksi tämä hevisaurusäiti rentoutui automatkan kuunnellen sulosäveliä. 

Ihan parasta kun saa luukuttaa sydämensä kyllyydestä. 

Luultavasti monikaan ei jaa mun käsitystä sulosävelistä...

Työkykyiseksi julistettu

Kävin viime perjantaina pakollisessa työterveystarkastuksessa. Mielestäni vasta hetki sitten siellä kävin, mutta edelliset tilastomerkinnät olivat kevättalvelta 2012.
Koska olen duunariportaassa, tarkastukset ovat 3 vuoden välein. Siistimpiä sisätöitä suorittavia, älyllisempiä yksilöitä syynätään vain joka viides vuosi.
Jostain syystä meidän työterveyshoitajat vaihtuvat tiuhaan. Jokaisen pakollisen tarkastukseni on tehnyt eri hoitaja. Tällä kertaa ei sentään spirometrian takia tullut taas lähetettä lääkärille. Nykyinen hoitaja uskalsi luottaa keuhkojeni toimivuuteen, kun 4 viimeisintä puhallusta on täsmälleen identtiset. En vaan omista "standardikokoisia" keuhkoja, vaan jään noin puoli litraa heikommaksi mallikäyrään verrattuna. Tätä seurataan tarkkaan, jotta tiedetään suojaintason olevan riittävä. Jotkin käytetyistä raaka-aineista voivat aiheuttaa keuhko-ongelmia, vaikka ovatkin asbestiin verrattuna lällärikamaa.
Verenpaine 128/82, kohtuullinen arvo kun olin just vasta vienyt ipanaiset päiväkodille.
BMI karvan yli 26, kun painoa on 70kg. Pari-kolme kiloa vois kuulemma keventää. Siis wtf? Tt-lääkäri antoi mulle tavoitepainoksi 53kg. Mun matikantuntien oppien mukaan 70-53 on enemmän kuin 3.
Paastosokeri 5,1. Aika huono, raskausaikanakin oli alle 5.
Pieni verenkuva ok. Maksa ei ole arvojen mukaan sanomassa poks, eikä suvulle ominaista tromboarvojen kohoamista havaittavissa.
Kolesteroli 3,0. Vihdoinkin laskenut, oli viimeksi jo 3,5. LDL/HDL-suhde about 50-50. Kuulemma aika hyvä juttu.
Kuulossa yhäkin tietyillä alueilla alenemaa, ei kuitenkaan huonontunut. Näkö E taululla mitaten hyvä lasit päässä. Trukkia kuljettaville pakollinen 3d stereonäkötesti läpäisty.
Alkoholin kulutuskin jäi kyselyn täyttämisen jälkeen reilusti alle huolestumisrajan.
Tämä hoitaja myös merkkasi liikunnaksi nämä liki päivittäiset ulkoilut poikien kanssa. Itse kyllä miellän ne raittiiksi ilmaksi. 9km pyörällä 1,5h ei ole järin huima vauhti. Sai siis jollain ilveellä leivottua mut about nollariskiluokkaan, mitä tulee kakkostyypin diabetekseen tai sydän/verisuonitauteihin.


Ihan aika hämmentynyt olo. Taas 3 vuodeksi julistettu fyysisesti soveltuvaksi työhönsä. Mutta mihin jäi se saarna?? Tähän asti olen aina saanut kuulla mussutusta ylipainosta, huonosta verenpaineesta ja lihavia liikkumattomia vaanivasta diabeteksestä.
















,
 

Herra heiluhammas

Eilen huomioni kiinnittyi Santun ilveillessä epänormaalin leveään rakoon alahampaissa.
Nyt sitten saakin taas pohtia, että onko Santtu lyönyt leukansa/hampaansa johonkin vai onko tämä nyt sitten seuraus herran saamasta hampaiden aamupesuoikeudesta. Ollaan siis annettu Santun aamuisin pestä ihan itse hampaat. Niin tai näin, joka tapauksessa Santun toinen alaetuhammas heiluu.

Ei vielä sittenkään...

Eilinen päivä vaikutti jo todella lupaavalta. Ville söi ja joi ihan normaalisti. Varovaisia annoksia toki. Ja tahtoi ulos. Eikä vaan polkupyörän peräkärryn kyytiin, vaan ihan itse piti päästä liikkeelle. Desibelien noustessa uhkaavasti, annoin periksi ja pätkä sai potkupyöränsä.
Riitteisistä lätäköistä riitti iloa. Normaalit päikkärit, ilta leikkien. Kaikki hyvin...ei sittenkään.


Illalla Ville oli poikkeuksellisen väsyn oloinen ja sammuikin sadun jälkeen kuin saunalyhty. Yö meni parilla kitinällä.
Olin aamutoimissa, kun Ville töpsötti näkyviin. Taas huippasi. Ja aamiaiskulhon näkeminenkin käynnisti kakomisreaktion. Tippa mehua on taas pysynyt sisällä. Soittelin neuvolaan ja sieltä tk:n sairaanhoitajalle. Nyt jos vielä kunto ottaa takapakkia ja/tai pikkumies heittäytyy ihan apaattiseksi, niin heti näytille. Sairaslomalappu huomiselle odottaa insinööriä terveyskeskuksessa. Meillähän ei ole mitään kotoiluoikeutta sairaan lapsen takia, vaan vaihdetaan vain normaalista poiketen vuoro kotona. Mä olen aamuvuoron normaalisti töissä, saan työnantajan (tai ainakin meidän molempien esimiesten) siunauksella käydä jopa suihkussa työpäivän päätteeksi ennen kuin kiirehdin kotiin. Ja käydä esim. akuutti apteekkireissulla. Insinööri sitten myöhästyy iltavuoron alusta hetken verran.


Kun nyt puhelimessa käytiin läpi tapahtumia perjantaista lähtien, niin ei sairaanhoitaja ainakaan ollut järin huolissaan siitä pään tärskäyksestä. Olisi varmasti huipannut jo samana iltana. Mahatautia on kylässä liikkeellä paljon. Ehkä tämä on vaan noroa tehottomampi versio, kun en edes minä ole sairastunut. Olen kuitenkin nukkunut pikku-ukon kanssa ja saanut oksennuksia päälleni.
Toivottavasti pikkumies kohta tokenisi.


Ihan apaattiseksi en Villeä tällä hetkellä luokittelisi. Koko sairasaikana en ole kertaakaan saanut otsamittariin kuumelukemia. Ajattelin paidan /vaipanvaihdon yhteydessä tarkistaa lämmön luotettavammalla rektaalimittarilla. Jo sen näkeminen, kun tipautin hiukan vauvaöljyä mittarinliukasteeksi, riitti Villelle. Mitenkä voikaan 2v harata niin paljon vastaan. Kyllä mun piti luovuttaa ja jättää toisen pylly rauhaan.

Värityskuvia ja serkun kortti

Viime viikolla tulostelin Santulle muutamia kuvia väritettäväksi.

Nyt värit pysyvät jo suunnilleen alueella, mutta on väritystekniikassa vielä paljon hiomista.

Kiukkutipin väreihin haki pehmonsa malliksi.

Ottaen huomioon, että lähimmät liikennevalot ovat Salossa

ja Lohjalla, niin yllätyin kun värit meni oikein.

Tämä mopomies on kuulemma Santtu.

Päiväkodissa Santtu on viimein alkanut osoittaa kiinnostusta askarteluun. Lempijuttu nykyisin on kimalle. Kaiken pitää kiiltää. Ja ihan kaikkeen voi laittaa glitterliimaa. 

Tarkkaa puuhaa.

Pienen serkun kastekortti siis työn alla.

Sydän on Santun saksima, mä leikkasin nallen.

Ihan hieno kortti tuli, kunhan vielä saadaan se annettua serkkupojalle.

Istumisjärjestelyjä sitikassa

Lasten matkustaminen on oma taiteenlajinsa.
Tuskanhiki valui jo istuimia valitessa. Vertaile testejä, mittaile autoa ja etsi käyttäjäkokemuksia. Lopulta on aika tyhjentää lompakko.

Meidän takapenkiltä löytyy nyt 3 erilaista istuinta.
Santulla on ihan puhtaasti vyöistuin, Britaxin kidfix sl muistaakseni.
Roopella on Britaxin multitech II turvavyöistuimeksi muunnettuna ja Villellä on BeSafe izi combi x3 isofix. Helpostikin toimintatonnin edestä takapenkin täytettä.

Meillä on tuo kolmikko, etenkin esikoinen, kasvanut aina hiukan 0-käyrän yläpuolella. Ja ovat levottomia. Niinpä matkustussuunta on jo hyvin nuorena kääntynyt nenä menosuuntaan. Suositushan on se vähintään 3 vuotta selkä edellä. Meillä käännös on tapahtunut about 2 vuotiaina.
Niinpä Villekin matkustaa nyt nenä eteenpäin. Oli niin sanoinkuvaamattoman rasittavaa istua vänkärin penkillä ja ottaa tylsistyneen kippurajalan vauhtiponkaisuja vastaan, kun turvaistuin rytkyy omaa selkänojaa vasten. Vaikka sitikan C4 GP onkin tila-auto, ei sielläkään tilasyöppöä selkämenosuuntaanistuinta pääse edes kaltaiseni persjalkainen pakoon.

Perhekahvilassa en uskaltaisi asiasta varmaan mainitakaan. Sieltä on tullut aina hyvin kärkkäistä mielipiteitä. Teet sitten sitä tai tätä, niin tai näin.
Tottakai tiedämme turvallisuudesta kirjoitetut faktat. Ja tiedämme ettei jalat kippurassa ole vaarallista. Mutta kyllä 7h penkinpotkintaa mummilareissua ajatellen kiristää jo liikaa jopa vänkärin pipoa. Notta näin meillä. Paskat vanhemmat tässä hei.

Meidän sitikan apina...eikun ipanaosasto. 

Keväällä koittaakin sitten taas uusi tuskailukierros. BeSafe on ihana istuin, mutta armottoman pieni. Painoraja on 18kg ja Santtu 3v (103cm) mahtui häthätää sisävaatteissa istumaan siihen niin, ettei niskatuki painanut hartioihin. Niinpä pitää hankkia pikkuhiljaa isompi ja serkkupoika saa tuon, jos pikkuveljeni kelpuuttaa käytetyn. 

Ehkä ostetaan Roopelle tuollainen isofix vyöistuin kuin Santulla on ja sitten laitetaan Multitechiin valjaat takaisin paikoillen. 

Tässä kohdin on kyllä pakko muistella omaa lapsuusaikaa...toppatakkimytty persuksen alla, jottei vyö hierrä kaulaa. Siis sitten, kun meille viimein tuli auto, jossa oli takapenkillä turvavyöt. 

Itsekin olin about 3-vuotiaana katon kautta kolmesti ympäri onnettomuudessa. Onnekseni etupenkillä siinä 70-lukulaisen escortin etupenkillä, turvavyössä. Muutoin en ehkä tätä kirjoittelisi.

Vain yksi vaippapylly jäljellä

Olen ihan autuaasti unohtanut kirjoittaa siitä, että meidän kohta 4v Roope on viimeinkin yökuiva.
Tai no, ei yökuiva, kun yöllä käy vessassa, mutta yövaipaton.
Viime yönä kyllä kävi pieni vahinko, pikkupöksyt ja pyjamahousut kostuivat, sänky pysyi kuivana. Hiukan myöhässä taisi Roope lähteä vessaan. Tästä tapahtumasta aihe palautuikin mieleen.


Meillä luovutaan vaipoista kyllä hävettävän myöhään. Myönnän laiskuuteni, en vain jaksa luututa lattioita koko ajan. Enkä kuunnella jännitysummetuksen kourissa kiljuvia ipanoita. Yövaipan ovat saaneet tasan niin pitkään, kuin ovat itse halunneet. Kun sitten ovat julistaneet ettei enää vaippaa, niin vahinkoja on sattunut todella vähän.

Meidän komiat herrat

Otoksia perjantain juhlavaatesovituksista. On mulla komiat miehet tuvassa.

Herrasmies Roope, kohta 4v

Herrasmies Ville 2v ja punainen ralliauto.

Santtu-herra 5v juoksi koko ajan kameraa karkuun, 

mutta yhteiskuvaan isin kanssa suostui. 

Pientä piristymistä

Lauantaina Ville oli ihan reppana, eikä sunnuntainakaan pysynyt vielä oikein mitään sisällä. Nesteytys kuitenkin alkoi onnistumaan iltaa kohti paremmin, kun vaihdettiin elektrolyyttilitku ihan tavalliseen mehuun.

 Lauantai aamupäivällä.

Sunnuntai-iltana.

Tänään olo on ollut jo ilmeisen paljon parempi. Ville söi miniaamupuuron, ehkä 3rkl ja joi desin maitoa. Lounaalla tuli jo itse ruokapöytään ja laittoi pari ekaa lusikallista kana-makaronivuokaa ihan itse suuhunsa.
Liekö syömisen ansiota, mutta nyt ei enää näyttäisi ihan niin paljon liikkuessa heikottavan/huippaavan. Siinä missä pari edellistä päivää on mennyt nukkuessa, nyt kiinnosti jo hiukan leikkiminenkin ja irtosipa pieni hymykin.

Äidin pienin söpöläinen.

Rakas junarata.

Kun nuoren miehen välipala, eli puolikas banaani, pieni jogurttitilkka ja maitohuikka pysyivät sisällä ja vireystaso kasvoi kohisten, jätin miesväen oman onnensa nojaan. Lähdin pikkupakkaseen 1,5h dementiahiihtolenkille oikomaan ruotoani. Vietin 2 päivää vessa- ja ruokataukoja lukuunottamatta Villen patjana joko sohvalla tai sängyssä. Sylissä piti saada olla ihan koko ajan.

Näissä maisemissa oli hyvä rentoutua sauvoen.

Laivapuisto pimeällä.

Kävelykatu oli saanut jouluvalot.

Täysin tyylitajuton äiti-ihminen.

Uusia ihonhoitotuotteita

Mahtaakohan enää 2k€ riittää kattamaan kaikkia ihonhoitokulujani viimeiseltä 6 vuodelta. Olen rampannut kosmetologilla Santtua odottaessa, testannut useampaakin kosmetologin tuotesarjaa, hairahtanut tv-shopin tarjouksiin...ja yhäkin naama on kuin petolinnun hanuri. Melko turhaa rahanmenoa siis.
Jollain tätä naamaa on kuitenkin puhdistettava ja kun putsarit nyt loppuivat, tilasin Sokoksen verkkokaupasta ihan uusia tuttavuuksia.
Ajatuksenpoikanen näihin tuli  Kun äiti kelaa -blogia lukiessa. Kaikessa kukkimisessaan tämä kraaterinaama osaa olla hankala. Rasvainen ja kuivan hilseilevä yhtäaikaisesti. Selinan käyttökokemusten perusteella päätin kokeilla onneani ja klikkailin ostoskoriin Laveran tuotteita.

Putsareiksi valitsin testiin sekä geelin, että 

puhdistusmaidon.

Ruusufinni-ihoa ei kuulemma saisi juuri kuoria, mutta

kyllä mun pitää vähintään kerta viikkoon niin tehdä. 

Muuten nenän iho ikäänkuin parkkiintuu. 

Sitten vielä tasapainottava voide, 

Nämä ovat nyt olleet käytössä noin viikon verran. Ja ei ole pahaa sanaa sanottavana. 

Toki ei mitään ihmeparantumista ole tapahtunut, muttei akuuttia huononemistakaan. 

Itseasiassa pitkästä aikaa kasvojen pesun jälkeen iho on tuntunut hyvin puhdistetulta, mutta ilman että ihoa kiristäisi, punottaisi, kirvelisi tai kuumottaisi. Ehdin jo pakkeloida naamani ristiäisaamuna ja puhdistusmaito poisti todella kivasti meikit ilman hankailua. 

Ihan hyvältä vaikuttaa tähän asti. 

Juhlien sijaan sairastupa

Tänään oli pienen veljenpoikani ristiäiset. Eilen illalla soviteltiin ja siliteltiin vielä vaatteita, tehtiin eväitä mukaan otettavaksi ja suunniteltiin aikatauluja.
Nousin aamulla 6:15, laitoin kaffen ja puuroveden tulille ja aloitin (epätoivoiset) ihmistäytymistoimeni.


Ilo ja jännitys uuden veljen/serkkupojan kohtaamisesta vaihtui kuitenkin karvaaseen pettymykseen. Yleensä Ville nousee herätettynäkin kärppänä ylös, mutta tänään insinööri joutui maanittelemaan. Vaisuuden syy paljastui hetkeä myöhemmin, kun Ville oksensi aamupuuronsa kaaressa.
Toinen laatoitus tuli mun sylissä.
Eilisiltana Roope ja Ville riekkuivat työhuoneessa ja asiaanhan kuuluu aina se kuuluisa itku pitkästä ilosta. Isoveljen lausunnon mukaan Ville kopsautti päänsä. Ehkä olisi siis ollut teoriassa mahdollista, että Villellä olisi aivotärähdys ja oksenteli sen takia. Entä jos mä lähtisin isojen poikien kanssa. Todennäköisempi vaihtoehto kuitenkin lienee päiväkodista tuliaisiksi tuotu noro tms. oksutaudin aiheuttaja. Juhlissa päätähtenä oli kuitenkin pieni vastasyntynyt serkkupoika ja juhlavieraissa liki 90 isoäitini, niin tehtiin päätös jäädä koko poppoo kotiin. Jos tässä tuvassa yhdellä on noro, niin ihan kohta on lopuillakin.


Harmittaa. Ja säälittää tuo pikkureppana. Sisällä on pysynyt ehkä 2dl ab-joguttia ja desin verran elektrolyyttijuomaa. Vaippa on pysynyt ruutikuivana, joten huomenna kutsunee Tammisaaren sairaala ja tiputus ettei kokonaan kuivahda.

Päiväkotikuvauksen saaliit

Olen sen verran tumpelo tietkoneiden kanssa, että en yrittänytkään keksiä, kuinka saisin linkitettyä trion päiväkotikuvien koevedokset tänne.

Sen sijaan homman sai hoitaa uskollinen canon kuva kuvasta periaatteella. Tilailin pienen henkilökohtaisen konkurssin edestä kuvia sukulaisille jaettavaksi.

Santtu tahtoi omiin kuviinsa lego- reunukset. 

Miksi, oi miksi, aina kuvaushetkellä pitää olla orkonen naamassa??

Tässä kuvassa Roopen valitsemat kehykset jäivät pois näkyvistä, 

mutta pätkä valitsi ilmapalloja.

Aika hyvin oikeni ja vaaleni päiväkotiturmassa heilumaan käynyt

yläetuhammas. Oli välillä jo todella tummanharmaa.

Meidän kuopuksen kehyksiin tuli autoja, kuumailmapalloja ja muita kulkupelejä.

Kampaukset kaikissa kuvissa á la insinööri.

Sormi ennätti juuri ajoissa pois nenästä. 

Tämä oli ainoa kelvollinen otos, sen verran levotonta alkoi olla trion meno. 

Äidin omat riiviökultamuruset vuotta aiemmin.