kolmen kopla

kolmen kopla

lauantai 24. kesäkuuta 2017

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Kesäfiilis

Pikaisesti päivän puuhien lomassa. Kuva kertokoon fiilikset. Äidin muruset ja kesä. 💕💕😎


maanantai 12. kesäkuuta 2017

Heippa cvk!

Perjantaina 9.6. oli siinä mielessä jänskä päivä, että Villen kanssa reissattiin Helsinkiin operaatioon nimeltään keskuslaskimokatetrin poisto. Operaatio sujui hyvin ja päästiin samana ​iltapäivänä kotiin. Tulevana perjantaina saisi kurkkia pinkin lapun alle ja jos haava näyttää parantuneen hyvin, voi lauantaina suunnata vaikka löylyihin.
Melko huisia.
Tänään tietysti mieli oli hetken mustana, kun ensimmäisen kerran pitkään pitkään aikaan piti verinäytteet ottaa kyynärtaipeesta. Selvittiin  siitä vaikka 2 reikää tulikin. Toinen näytteenottaja onnistui paremmin pienen suonen jahtaamisessa. Kunhan saadaan pätkä saunaan ja ryplyyaltaaseen, niin ehkä ilo niistä auttaa kestämään pistelyt paremmin. Ja äitikin ehkä oppii ajan kanssa emlaamaan niin hyvin, ettei sattuisi kovin paljon.

Ohi on! 
Komea tuuletus viimeisen katetrihuollon jälkeen. 


Poissa. 😎👍

Ehkä tämä kirjoittelukin alkaa kohta luistamaan, kun viimein keksin kuinka saada kuviakin mukaan suoraan kännykällä kirjoittaessa. Ei ole äiti blondi, ei toki. Mitä nyt meni yli puoli vuotta keksiä se. 😂

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Toivo, niin tarpeellista ja vaarallista

Edellisen kerran kun istuin kuuntelemassa tuomiota Villen MRI:stä, uutiset saivat toivon heräämään. Toivon, joka oli jo hiipunut liki olemattomiin yli vuoden taistelun tiimellyksessä. Kasvain oli pysynyt ennallaan yhden kuvausvälin ajan.

Liekö siis ihme, että tällä kertaa menin hiukan liiankin toiveikkaana ja reteästi takki auki lääkärin vastaanotolle. Ja sieltä se tuli taas päin naamaa. Ensimmäinen sana joka upposi tajuntaan oli kasvua. Henkinen romahdus. En missään muodossa halua kuulla kasvusta Villen kasvaimesta puhuttaessa.
Ja ei. Tilanne ei ole katastrofaalinen. Kasvaimen kiinteä osa on edelleen pysynyt ennallaan. Mutta kystinen osa oli hiukan kasvanut. Nesterakkuloiden koko sitten taas voi vaihdella kuvausten välillä ihan "harmittomastikin".  Tottakai kystien turpoaminen voi johtaa taas paineoireisiin. Joka tapauksessa lääkärit ovat tyytyväisiä siihen, että kiinteä osa on hallinnassa. Sen perusteella tehdään johtopäätökset hoitojen vaikutuksesta. Ja niillä eväin hoito näillä uusilla lääkkeillä jatkuu. Maanantaina aloitettiin itse asiassa taas uusi kierros.

Ville on touhukas ja iloinen. Tänään tuli ajanvaraus toimenpiteeseen, joka toisaalta hirvittää ja toisaalta riemastuttaa.
9.6. Villeltä poistetaan keskuslaskimokatetri. Ilman korvaavaa yhteyttä. Letkut ovat olleet jo pitkään pelkästään näytteenottoa varten ja näitä kontrollikuvausten nukutuksia varten. Nesteytystä tai solutankkauksia ei olla tarvittu pitkään. Letkujen poisto tietää tiettyä vapautta kesään. Voi vaikka saunoa ja uida. Hiukan hirvittää, kuinka sormenpääverinäytteet ja viggot saavat herran hiiltymään. Toivottavasti paha mieli on niistä lyhytaikaista ja ilo uudenlaisesta vapaudesta isompi. Omakin mieli alkaa taas olla seesteisempi. Patin kiinteä osa on hallinnassa. Sitä olen hokenut kuin mantraa. Kirves pysyköön poissa kaivosta.


maanantai 15. toukokuuta 2017

Jännän äärellä, jälleen kerran

Aika vaan valuu läpi sormien ja blogiparka jää aina päivityksiä vaille.
Täällä on nautittu harvinaisen kylmästä keväästä ja luntakin on tainnut toukokuussa olla enempi kuin talvikuukausina.
Nyt pitää tehdä ryhtiliike ja tehdä vaikka ihan kuvapläjäys blogiin. Niin hienoja hetkiä on välillä ollut.

Tippoja sain pyyhkiä silmäkulmista niin eskarilaisten äitienpäiväkonsertissa kuin kotonakin hienoja äitienpäiväkortteja tutkiessa. Naurettu on milloin mitäkin. Ja karjuttu. Sen jälkeen tunnettu morkkista siitä karjumisesta. Halittu ja sovittu. Ihan normi settiä.

Villen kuudes hoitokierros alkoi heti vapun jälkeen ja nyt sitten ollaan taas jännän äärellä. Huomenna on taas MRI. Onneksi olin tietoinen kuvauksesta luettuani siitä edellisen lääkärivastaanoton potilaskertomuksesta. Tiesin sitten soittaa ja kysyä, että mihinkähän aikaan meitä kaivataan. Ilmeisesti käyttöön on tullut jokin hieno e-postitus ja tällä kertaa ajanvarauskirjettä labra- ja paasto-ohjeineen ei tähän mennessä ole kuulunut.
Viikko kuvausten jälkeen saadaan taas tulokset ja lääkkeet seuraavaan kierrokseen.
Tässä oli jo jännää aiemminkin, kun odotettiin koepalavastausta. Tutkittiin josko Villen tuumorista olisi löytynyt tietty biomarkkeri, jolloin olisi ollut mahdollista osallistua erittäin lupaavan lääkekokeiluun. Tanskassa. Mutta ei me tarvittu passeja, eikä päästä leikkimään legolandiin. Todennäköisyys markkeri löytymiseen oli heikko, vain yhdessä tuumorissa kahdeksasta se löytyy ja valitettavasti Villen patti oli yksi niistä seitsemästä.

Tällä hetkellä pitää nyt vaan yrittää nauttia näistä hetkistä. Ville on voimissaan, eskarilainen sai ihan koulupsykologiltakin vihreää valoa notta kouluun vaan,  keskiveli jaksaa hämmästyttää sosiaalisuudellaan ja kevätkin uskaltaa viimein tulla. Tiedä sitten poistuuko takatalvi parisuhderintamaltakin jossain vaiheessa vai onko tulossa pitkäkin jääkausi. Korvieni väli ei ole yhtäkään yhtään enempää ojennuksessa. Ehkä ajatusvirran oksentaminen postaukseksi ruudulle toisi selkeyttä.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Pitäkäähän peukkuja, on tulospäivän aamu(yö)

Kukkuu kukkuu, tämä akka se vaan kukkuu, vaikka fiksumpaa olis nukkuu.

Tänään on se päivä. Saamme tietää tulokset viime tiistain magneettikuvista. Sanomattakin lienee selvää että jännittää.

Välillä viikko tuntuu hujahtavan silmänräpäyksessä. Nämä piinaviikot eivät. Hetki sitten lopettelin  pienistä taistelijoista kertovan dokumentin katselemisen areenalta. Vakavasta aiheestaan huolimatta hyvä dokumentti ja rehellinen kuvaus tästä hullunmyllystä, jonka syöpä perheeseen aiheuttaa.
Isoimmat itkut piinatessa tuli tästä iltapäivälehden jutusta. Elämä on niin julmaa ja epäreilua. 😭😭😭😭

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Aamulla taksiin ja menoksi

Tänä yönä ei uni-Masaa varmaankaan tarvitse odotella kylään. Aamulla klo 6:45 pitäisi kömpiä pösön takapenkille ja lähteä kohti Helsinkiä.
Villellä on nyt MRI, josta oikeasti arvioidaan hoitovastetta. Mahani on jo aivan riekaleina stressistä ja pelko sekä huoli kaihertaa päässä.

Samalla tunnen itseni idiootiksi stressatessani kuvauspäivää. Tulosten julkistaminen kun tapahtuu vasta viikon tai kahden kuluttua, riippuen siitä kumpi annetuista tulospäivistä on oikea. Silloin jos koska pitäisi vasta murehtia.
Nyt pitäisi vaan osata odotella rennosti ja nauttia siitä, että taakse jäänyt hoitokierros sujui huomattavasti paremmin kuin edellinen. Ville on iloinen, vauhtia riittää ja silloin tällöin jopa ruokakin maittaa. Kunpa tämä stressi-Erkki äiti-ihminen vaan osaisi löysätä pipoa.