kolmen kopla

kolmen kopla

lauantai 19. maaliskuuta 2016

4v neuvolassa, vihdoin ja viimein

Tässä ei todellakaan jahdata vuoden äiti- palkintoa, kun neuvolakäynnitkin venyy 2kk pitkäksi.
Alunperin tammikuun 7. päivänä 4v täyttäneen Roope-herran neuvola piti olla 1.2. Se kuitenkin peruuntui neuvolantädin lasten sairastuttua.
Uusi aika saatiin sopimaan vasta 7.3. Ja jo siihenkin osui Villen jälkitarkastus, mutta insinööri hoiti neuvolakeikan. Roope oli ollut kuulemma oikein reipas.

Neuvolakortissa mm. seuraavia mainintoja:
Näkö ja kuulo normaalit. (jälkimmäinen siis vain yhtä valikoiva kuin isälläänkin)
Motoriikka hyvä. (siis täh, pygmihän on kömpelys potenssiin 16??)
LENE- tehtävät sujuvat ihan hyvin. Kynä- ja saksitehtäviä voisi harjoitella.
Puhuu pitkiä lauseita, mutta ännteitä vielä harjoitellaan. (lue: suu käy ja mölyä riittää, tosin sitä jargonia kukaan ymmärrä)
Kasvu ok. (tätä en pystynyt ymmärtämään millään muulla konstein kuin säälinä pikkuveljen tilanteesta, sillä käyrät ovat aika tylyä katsottavaa. Roope on pullea, ei siitä pääse yli eikä ympäri)

Ja ne mitat olivat 4v2kk iässä:
Pituus 106,2cm (+5,7)
Paino 20,2kg (+2,8)
Pipo 53,2 (+0,9)

Lyhyenläntä on tämä keskiveli. Isoveli oli 4 vuotiaana 110cm. Joskin kevyempi.

Käyntiin olisi kuulunut myös rokotus, mutta se siirtyi maanantailta perjantaille, jotta saatiin samalla tökkimisellä vesirokkorokotekin laitettua. Ne olivat tämän käpykylän apteekista loppu ja kuormaa ei saatu ajoissa.
Ensi viikon keskiviikkona on vielä lääkärikäynti. Jos neuvolalääkärin virkaa paikkaa yhä meidän ttlääkäri, niin sitten tulee noottia tuosta ylipainosta ja paljon. On meidän isojenkin tarkastuksissa supernipo bmi:stä.


Hektistä menoa

Hupsista keikkaa kun on taas vierähtänyt tovi edellisestä postauksesta. Tässä on ollut melkoista hulinaa, kun Villen hoidot etenee todella intensiivistä tahtia.
Tosiaan 7.3. lähdettiin aamulla klo8 meidän pösötaksimme kyydissä kohti Helsinkiä. Päivän ohjelmassa piti olla neurokirurgien jälkitarkastus ja sitten vapaa ilta syöpäosaston asuntolassa. Lastenklinikalla viimeistään tuntui maanantailta, kun ilmoittautuessa hoitajat kertoivat hissin 3A olevan rikki. Just just. Mulla oli jalattomaksi heittäytynyt ipana, 2 kassia, matkarattaat ja turvaistuin messissä ja se tarkastus tehtäisiin 4 kerroksessa. Shit.
Onneksi sain jättää rattaat ja istuimen hetkeksi 2krs vastaanottoon jemmaan ja taksikuski kuntoili kassit ylös rappuja. Mä sitten hoidin herra jalattoman rappuja ylös.
Tarkastus oli vartissa ohi. Haavat paranee kuten pitää. Pätkä ei ole leikkauksen takia menettänyt mitään oleellisia taitoja. Kasvainta toki jäikin melko lailla jäljelle, totaalipoiston riskinä olisi ollut mm. nieluhermon vaurioituminen pahimmillaan peruuttamattomasti. Uusintaleikkausta ei harkita kuin vasta viimeisenä oljenkortena. Laitamme tällä hetkellä kaikki toiveet syöpälääkärien konstien toimivuuteen.


Pikaisen tarkastuksen jälkeen lähdettiin alas hissillä 3B, johon yksi hoitaja meidät opasti. Sillä päästiin alas helposti, vaikka kantaja eikun siis taksikuski olikin jo lähtenyt. Harmi ettei sillä päästy ylös, matka ylöspäin vaatii henkilökunnan kulunvalvontaläpykän.
Sana tunneli ihmeparansi jalattoman. Keräilin muuttokuormamme ja lähdettiin tunneleiden kautta kohti syöpäosastoa hakemaan asuntolan avaimia. Niitä hakiessa puhelin kilisi. Yksi Villen lääkäri soitti ja kyseli missä ollaan ja mitä tehdään. Kerroin että ollaan K10 osastolla. Sain melkein luurin korvaan ja ovi kolisi käytävällä. Lääkäri kipaisi kertomaan uuden suunnitelmansa, että jospa jäätäisiinkin suoraan osastolle esinesteytykseen. Mä niin tykkään kun nämä suunnitelmat muuttuu silmänräpäyksessä. Mutta mitäs sitä vastaan sanomaan, eipähän tarvinnut muuttokuormaa kuljettaa edes sitä 500m asuntolaan ja aamulla takaisin päin.


Tunsin taas kerran itseni melkoisen paskaksi mutsiksi, kun olin ihan pihalla tulevasta hoidosta. Luulin että ohjelmassa olis VEC nro2. (Vinkristiini-Etoposidi-Syklofosfamidi). Juu ei. Olin pihalla kuin lumiukko ja tippaletkuun lähti metotreksaatti. Vuorokauden tiputus ja sen lopussa maksimipitoisuusnäyte. Sitten käynnistyi jännitys(?)näytelmä, tappavan tylsää odottelua milloinka pitoisuus laskee alle kotiutusrajan. 2vrk näytteestä perjantaina heltisi kotiutuslupa. Jee. Tai sitten ei. Lääkäri sanoi, että maanantaina sitten taas nähdään. Siis täh. WTF. Siis heti tulevana maanantainako??? Jep. Aloitetaan se VEC nro2.
No, oli se viikonlopun kotilomalle pääsykin plussaa.


14.3. oli mielenkiintoinen aamu, kun taksikuskin kanssa oli sovittu treffit 6:45. Mitäs siinä, mutta ennen tuota hetkeä piti saada itselle ja Villelle aamupalaa pötsiin sekä toimitettua isoveljet päiväkotiin. Ehdin just nippa nappa ennen taksia kotipihaan. Sitikan avaimet eteisen hyllylle ja vieno toive jonnekin yläkertaan että insinööri muistaa aamuvuoron jälkeen hakea ipanat.
Osastolle päästiin hiukan ennen aamu9. En tiedä pitäiskö huolestua, kun kaikki osaston sihteerit ja meille ventovieraat hoitajatkin ties hihkua että Ville tuli. Herra on (ihan hieman) hurjastellut käytävällä potkubemarilla. Kunnon käytäväterroristi. Myös herran raivarit mun poistuessa vaikka vaan vessaan, on hyvin tunnettuja. Noinkohan kohta vetävät vuoron alun tehtäväjaossa pitkää tikkua siitä, kuka joutuu meidän omahoitajaksi.
Eka VEC meni mallikkaasti ja tästä odotettiin vähän niinkuin toisintoa. Mun (ja vissiin vähän hoitajankin) sydänterveyttä kuitenkin testattiin ihan himpun verran. Vinkristiini tippui ihan ok, mutta 10 minuutissa etoposidin aloituksesta, pikkupätkä muuttui iloisen höpöttävästä elohopeasta oksennusta kirkuen pidättäväksi, kirkkaanpunaiseksi ja mm. korvalehdistään turvonneeksi, jäntevyydeltään ylikypsää spagettia muistuttavaksi reppanaksi. Tippa seis, lääkäriä kehiin ja ilmeisesti jotain vastalääkettä suoneen. Iski allerginen reaktio yleisesti hyvin siedetylle sytostaatille.
Vuorokauden toipumis- ja mietintätauko. Lopulta hoito vietiin loppuun ilman etoposidia. Samoin tulee käymään aikanaan VEC nro 3:ssa. Kyllä vaan säikäytti hittolainen. Torstaina päästiin kotiin. Tänään kävi jo kotisairaanhoitaja hakemassa näytteitä. Onkohan huomenna edessä taas päiväretki veritankkaukseen. Seuraava hoitojakso alkaa kuitenkin vasta 28.3. ja tällä kertaa olen kärryillä. Vuorossa on metotreksaatti.


Ja pikkumies ihan yllätti tuon ensimmäisen metotreksaattihoidon aikana. On oleellista hoidon edetessä seurata pissan pH:ta. Ville teki reippaasti jokaisen mittaukseen vaaditun pisun pottaan. Ilmeisesti liimattavat pissapussit ovat pottaakin suurempi paha. Niitä irrottaessa ensimmäisellä VEC-hoitosyklillä tuntui pallinahkat venyvän polviin asti. Teki kipeää pelkästään katsoa.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Ipanoita puussa ja maassa

Kuluneella viikolla on todistettu useasti outoa valoilmiötä. Välillä ihan jo kivan keväisesti jaksoi mollikka lämmittää.

Niinpä nautittiinkin paljon ulkoilusta pikkumiesten kanssa, nyt kun Villekin on vielä kotona. Mehän lähdetään taas maanantaina hotelli sairaalaan, eikä tiedetä milloin palataan.

Kaatopaikkaa muistuttavalla terassilla puuhastelua.

Pulkkamäestäkin löytyi hiukan lunta.

 Roope kokeili Santun suksia, äidin vaan ei isoveljen siunauksella.
5,5v painui ovet paukkuen sisälle ja tuli välillä sukkasillaan ulos
repimään suksia toisen jalasta. Sitä jakamisen riemua...

Insinööri nosti apinat ipanat katkaistun männynhaaran nokkaan. 

Nyt on taas ollut harmaanpaa, mutta kevättä odotellessa.



Santun uusi kevätlook

Mielestäni mä vasta ostin Santulle uuden Remun välikausihaalarin koossa 122. Hukkapätkä ei varmana ole vielä edes 120cm pitkä, mutta hihat tuossa haalarissa jäi auttamatta lyhyeksi.
Onneksi haalari on vielä positiivisen hyvässä iskussa ja pääsee nyt sitten palvelemaan Roopea. Eipä Roopelle ollutkaan haalaria tulevaan kevääseen. Pikaisen testisovituksen perusteella meidän lyhyenlännästä 4weestä jää sentään jonkinlainen hiustupsu näkyviin haalarin uumenista.

Jesper juniorista tilasin Santulle 2-osaisen puvun kevääseen. Housut otin koossa 128cm ja takin 134cm. Hurjat koot noin äkkiseltään ajatellen 5,5 vuotiaalle.
Takkikin olisi voinut olla 128, mutta koska sillä on edes toiveita säilyä pari sesonkia ehjänä toisin kuin rymyäjän housuilla, otin riskillä isomman.

Sovitus ja kameralle poseeraus ei jaksanut taas yhtään kiinnostaa...





Henkarilla uudet kevätkuteet olivat huomattavasti helpommin kuvattavissa.


Tällaisessa setissä meidän esikoinen nyt sitten saa kevään kirmailla. Saahan nähdä, mitenkä nopeaan takin vaaleammat sävyt saavat pysyvän tahrakuorrutuksen. Mutta pitäähän sitä väriäkin olla...sanoo hän joka itse ulkoilee useimmiten kokomustissa. 


Samaan tilaukseen eksyi myös alehintaisia toppahanskoja. Santun jo vissiin 3 vaiko peräti 4 talvea palvelleet pitkäset sanoivat nyt sopimuksensa irti ja toisen rukkasen kämmen repesi. Roopenkin pitkäset ovat jo sen verran hipuneet, että vileeni osti -50% tarjouksesta molemmille sankareille tällaiset käpälänlämmittimet. Vihreät tuskin sopivat kummankaan haalarin väriin, mutta onneksi se ei näitä sankareita eikä tyylitajutonta äiskää juuri stressaa. 

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Sekalaisia kuvia

Sairaalassa Ville maisteli elämänsä ensimmäistä
happy meal- ateriaa.
Pikku-ukko jyrsi sipsejä ihan lääkärin määräyksestä.

Sairaalaklovnit kävivät moikkaamassa ja lahjoittivat
pätkälle ikioman pellenenän. 

Kotoa löytyi sitten asiaankuuluva tekotukkakin. 

Tästä voi kurkata herran menoa, kun kasvaimen poistosta oli kulunut nelisen viikkoa. 
Mä olisin vastaavassa tilanteessa melko varmasti vain ärissyt sängyn pohjalta.

Kun puhelua ei kuulunutkaan

Eilen oli maanantai ja se tiesi sitä, että kotisairaanhoitaja kävi hakemassa verinäytteet Villestä.
Edelliset kaksi näytteenottokertaa johtivat siihen, että heti tiistaiaamuna soi puhelin ja meitä pyydettiin ystävällisesti tulemaan Helsinkiin. Ensin tankattiin punasoluja, sitten trombosyyttejä. Tältä pohjalta odotin siis koko aamun puhelua. Varmistin noin tsiljoonasti, että puhelimessani on äänet päällä. Ja myös insinöörin luurin äänet. Ei kilissyt.
Lopulta uskaltauduttiin lähtemään kymmenen korvilla ulkoilemaan aivan upeaan auringonpaisteeseen.

Iltapäivällä oli sitten insinöörin puhelimeen tullut viesti, että lääkäri on tarkastanut Villen veriarvot ja ne ovat ok. Aivan mahtava uutinen ja lisäbonuksena saatiin lupa lopettaa kasvutekijäpistokset.

Nyt sitten oleillaan kotona toivottavasti aina maanantaihin asti, jolloin aamulla pitäisi tutun pösön kurvata pihaan ja napata meidät kyytiin.

Saadaan tässä pikkuhiljaa hyvästellä meidän pikku-ukon pinkillä värillä tehostettu ruuhkatukka. Sytostaatit ovat purreet siinä määrin, että hiukset putoilee. Niisk.