kolmen kopla

kolmen kopla

lauantai 21. toukokuuta 2016

Äidin reippaat rakkaat riiviöt

Äitienpäivä oli todella kaunis ja aurinkoinen. Sen verran aikaisin tehotrio mut herätti, että melkeinpä kadutti kun edellisenä iltana kieltäydyin insinöörin kahvinkeittotarjouksesta. Insinööri tuli yövuorosta kotiin heti aamu 6 jälkeen ja oli just ehtinyt makkariin, kun me könyttiin olkkariin.

 Yllä Roopen ja alla Santun päiväkodissa askartelemat kortit.


Insinöörikin on oivaltanut vuosien saatossa jotain.

Hienojen korttien lisäksi sain tombraider pelin xboxille ja oman setin lätkiä meidän tens/ems härpäkkeeseen. 

Aurinkoisena päivänä lähdettiin liikenteeseen ja päädyttiin Casinon kallioille. 





Nämä kolme vauhtiviikaria ovat kyllä käsittämättömän rakkaita. Ja niin uskomattoman reippaita. Ilman itkun änähdystäkään isommat lähtevät tarvittaessa isin kyydissä päiväkotia kohti ennen aamu viittä. Maanantaina sekin on taas edessä. Pikkuveljeä ei kuitenkaan syytetä tästä epäinhimmillisestä kohtelusta, tämä nyt vaan on tällä hetkellä meidän arkea. 

Aikaisia aamuja, pitkiä päiviä

Täällä podetaan varmaan kuopuksen kanssa molemmat jonkinasteista hoitoväsymystä. Pää pursuilisi vaikka mitä mistä kirjoitaa, mutta kun sormet eivät jaksa. Villen potkupyörä kerää hämähäkinseittejä käytön puutteessa.
Taksin takapenkillä kuluu joka arkipäivä nelisen tuntia ja kilometrejä paukkuu noin 1350 per viikko.
Onneksi tämä sädehoitorupeama alkaa olla hiljalleen puolivälissä. Jaksaa jaksaa.

Villen sädetys joudutaan hoitamaan anestesiassa, joten ihan pelkällä vartin koneajalla ei reissuista päästä. Oman lusikkansa soppaan tuo anestesian vaatima paastoaika yhdistettynä kortisonilääkityksen loputtomaan ruokahaluun. Iltapäivän hoitoaikoihin on huomattavasti pienempi paha herättää Ville 5:30 syömään aamupuuroa, kuin että lähtisi pelkän matkamehun turvin. Kortisoni kun on aiheuttanut Villelle myös pms oireet potenssiin sata. Painonnousu on myös kortisonin ansiosta hurjaa, lääkkeen aloituksen jälkeen on tullut lisää jo reilu 3kg. On vain reilu kuukausi siitä, kun pätkä keikkui alipainon rajamailla, nyt on jo reilusti liian lihava kaikkien käyrien ja bmi- mittareiden mukaan. Ääripäästä toiseen, soutaa huopaa.

Unisanna on onneksi maailman mukavin hoitaja ja Ville oikein odottaa Sannan näkemistä. Jos tämä kärttykalle kiukkuaakin mulle, niin naamalle ilmestyy iso hymy Sannan ilmestyessä. Salaisella supersängyllä nämä bestikset hurjastelevat tunneleita pitkin lastenklinikalta sädeklinikalle.

Tuleva viikko alkaa taas klo 06 lähdöllä. Pätkälle kuiva vaippa, vaatteet niskaan, 80ml matkamehua napaan, pikainen hampaanrapsutus ja taksiin. Hyvin valmisteltuna Ville on vartissa matkavalmis. Mä herään aina aiemmin syömään salaa. Meidän mukava taksikuski ei ansaitse sitä, että joutuu kanssani tekemisiin nälkäisenä ja aamukahvitta.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Esikoisen elämysretki

Torstaina meidän tynnyrissä kasvanut esikoinen pääsi päiväkotiryhmänsä mukana kevätretkelle.
Syksyllä myytiin keksejä ja nameja, niistä saaduilla rahoilla hankittiin päiväkodille ensin uusia pelejä. Kassan pohjalle jääneet rahat eivät ihan sellaisenaan riittäneet retkeen, mutta koska kaikki perheet olivat valmiita ne muutamat vajaaksi jääneet eurot kaivamaan lompakoistaan, niin suunnitelma toteutui. Koko lapsikatras pääsi bussin kyydissä Lohjan HopLopiin.

Päivä oli ollut kuulemma superhauska. Meidän tulevalle eskarilaiselle tämä oli first time ever sisäleikkipuistossa. Lasten kannalta tämä hiljainen peräkylä on kyllä varsin ankea. Ei ole mitään hienoja harrastelumahdollisuuksia tai tuollaisia sisäpuistoja.
Sen sijaan täällä on tyhjää lääniä, tuulisia kallioita ja 9kk vuodessa hiljaista kuin huopatossutehtaassa.

Säälittää ihan oikeasti, että kohta jo 6 vuotiaalla ei ole mitään harrastusta. Mutta kun pikkuveli vie tällä hetkellä kaiken liikenevän ajan, ei voimat riitä kuskailemaan esikoista sinne tänne.
Ei niitä mahdollisuuksiakaan toki ole liiemmälti. Seinäkiipeily, tennis ja jalkapallo, siinäpä ne aika pitkälti ovat. Tytöille löytyisi sitten balettia, tanssia, heppoja ja jokin muskarijuttu noiden lisäksi. Muskari toki joo on unisex, mutta meidän katraasta vain fyysisesti laiskanlivakka keskiveli on luonteeltaan ainoa etäisestikään musiikista kiinnostunut.
Toivottavasti uusi vuosi alkaa hyvissä merkeissä ja enää ainoastaan meidän isojen epäsäännöllinen työrytmi on isoin hidaste poiken säännölliselle harrastuksille. Rahat revin kyllä sitten jostain kivenkolosta, vaikka päiväkoti ryövääkin uusilla maksuilla puolet nettopalkastani.