kolmen kopla

kolmen kopla

perjantai 26. tammikuuta 2018

Syöpävuosi numero 3 käyntiin

Eilen oli Villen leikkauksen toinen vuosipäivä. Minne ihmeeseen on hurahtanut kaksi kokonaista vuotta???

Ensimmäinen vuosi oli aika synkeää rämpimistä. Etoposidi- yliherkkyys, hoitosuunnitelman vaihto sen takia. Aikaistetulla aikataululla toteutettu sädehoito, kun kasvaimen jäänteen kasvu alkoi aiheuttaa uusia paineoireita. Kortisoniraivolla terästettyä 2v uhmaa. Tuumorin progressiota uusien sytostaattien läpi. Epätoivoa. Tuskaista syömistä. Solutankkauksia ja kasvutekijäpistoksia. Koko ajan hoidot sujuivat teknisesti ottaen hienosti...huonoin tuloksin.  Joulukuussa 2016 astuttiin uuden ajan kynnykselle, kun meille esiteltiin kokeellisen hoidon mahdollisuus. Globaalin tuumoritiimin suosituksen mukaan aloitettiin nämä nykyiset vorinostaatti-temotsolomidi- kuurit.

Vuonna 2017 saatiin viimein kuulla sana "ennallaan". Kasvain, joka aiemmin kaikista yrityksistä huolimatta kasvoi vain, olikin näillä uusilla lääkkeillä stabiilissa tilassa.
Solutankkauksia ei ole ollut sitten 2016 marraskuun lopun jälkeen yhtään. Osastolla ollaan oltu viimeksi vissiin maaliskuussa 2017. Katetri poistettiin kesäkuussa 2017. Voi sanoa toisen syopävuoden olleen huomattavasti seesteisempi.  Ainakin mitä tulee syöpä- asiaan. Parisuhdekoukerot on ihan oma lukunsa. Jonkinlainen identiteetti/keski-ikä/mikälie latvaroso- kriisi vaivaa allekirjoittanutta yhäkin.

Kolmas syöpävuosi aloitetaan heti jännittämällä MRI:n tuloksia. 6.2. on tulosten purku Villen kuukausittaisen lääkärintarkastuksen ja lääkkeiden haun yhteydessä. Samalla kertaa tulee myös neurologi tekemään laajemman tarkastuksen. Tänään juuri päiväsairaalassa sain muistutuksen, kuinka ennusteilla ei oikeastaan tee mitään. Yksilötasolla onnistuminen on lopulta joko 0% tai 100%. Vaikka Villen ikä ja tuumorin poiston jääminen osittaiseksi ovatkin ennustetta huonontavia seikkoja, niin kirvestä ei heitetä lepikkoon tahi kaivoon ennen kuin läski leidi laulaa.

8 kommenttia:

  1. Mitenkä teillä meni kontrolli? <3

    Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvissa näkyi täsmälleen samanlainen tuumorin kiinteä osa kuin vuosi sitten. Eli tilanne on stabiili. Kystinen osa oli jopa aavistuksen pienempi kuin mitä edellisissä kuvissa. :)
      Näillä lääkkeillä jatketaan.

      Poista
  2. Minkälaisia uutisia saitte sairaalakäynnillä?
    Täällä on pidetty peukalot ja sormet pystyssä ja toivottu teille kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä uutisia saatiin. Tilanne tuumorin kiinteän osan suhteen on stabiili. :)
      Tottakai sitä toivoisi p*skamöykyn häviävän kokonaan, mutta siihen en jaksa enää uskoa. Möllöttäköön sijoillaan, kunhan ei enää ikinä aktivoidu.

      Poista
  3. Heps!

    Mitä teille kuuluu? päivityksiä tässä odotellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille kuuluu ihan hyvää. :)
      Jotenkin vaan aina mukamas pitää niin kiirettä, ettei ehdi blogia päivittää. :/
      Silloin kun Ville oli sytoista ihan väsypuhkipoikki ja mörköiltiin todella paljon kotona, tuntui blogillekin jäävän enemmän aikaa.

      Poista
  4. Etkö enää päivitä tätä blogia? Mitä teille mahtaa kuulua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin monta kertaa olen jo ollut aloittamassa uutta postausta. Sitten kuuluu "äitiiiiii" ja sitten se jo unohtuikin.
      Mutta hengissä ollaan, ipanat ovat vauhdikkaita ja äänekkäitä. Äidille riittäisi välillä puolitehokin. ;)
      Nyt eletään lääkeviikon viimeistä päivää.

      Poista