kolmen kopla

kolmen kopla

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Pitäkäähän peukkuja, on tulospäivän aamu(yö)

Kukkuu kukkuu, tämä akka se vaan kukkuu, vaikka fiksumpaa olis nukkuu.

Tänään on se päivä. Saamme tietää tulokset viime tiistain magneettikuvista. Sanomattakin lienee selvää että jännittää.

Välillä viikko tuntuu hujahtavan silmänräpäyksessä. Nämä piinaviikot eivät. Hetki sitten lopettelin  pienistä taistelijoista kertovan dokumentin katselemisen areenalta. Vakavasta aiheestaan huolimatta hyvä dokumentti ja rehellinen kuvaus tästä hullunmyllystä, jonka syöpä perheeseen aiheuttaa.
Isoimmat itkut piinatessa tuli tästä iltapäivälehden jutusta. Elämä on niin julmaa ja epäreilua. 😭😭😭😭

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Aamulla taksiin ja menoksi

Tänä yönä ei uni-Masaa varmaankaan tarvitse odotella kylään. Aamulla klo 6:45 pitäisi kömpiä pösön takapenkille ja lähteä kohti Helsinkiä.
Villellä on nyt MRI, josta oikeasti arvioidaan hoitovastetta. Mahani on jo aivan riekaleina stressistä ja pelko sekä huoli kaihertaa päässä.

Samalla tunnen itseni idiootiksi stressatessani kuvauspäivää. Tulosten julkistaminen kun tapahtuu vasta viikon tai kahden kuluttua, riippuen siitä kumpi annetuista tulospäivistä on oikea. Silloin jos koska pitäisi vasta murehtia.
Nyt pitäisi vaan osata odotella rennosti ja nauttia siitä, että taakse jäänyt hoitokierros sujui huomattavasti paremmin kuin edellinen. Ville on iloinen, vauhtia riittää ja silloin tällöin jopa ruokakin maittaa. Kunpa tämä stressi-Erkki äiti-ihminen vaan osaisi löysätä pipoa.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Hiljainen helmikuu ja mahahaavan maaliskuu

Kirjoitustahti on ollut suorastaan surkea. Kuten myös täkäläinen talvisää. Mielessäni olen sommitellut ties montako postausta, mutta toteutus on jäänyt. Oman hankaluutensa kuvien lisäilyyn toi win10. Sepäs ei suostukaan enää ymmärtämään vanhaa lumiaani massamuistina, kuten edellinen versio ja nyt sitten iso läjä kuvia on vanhan luurin vankina. Argh.

Tällä hetkellä ollaan kaikki suht terveitä,mitä nyt Roope yskii ja Santun eskariryhmässä on tavattu vatsatautia. Se toivottavasti kiertää meidät kaukaa.

Villellä alkaa neljäs lääkekuuri uusilla lääkkeillä maanantaina 6.3.
Sen jälkeen alkaakin mun mahahaavan hankinta. Kalenterissa on merkintä MRI 14.3. Niistä kuvista on nyt sitten tarkoitus ensimmäistä kertaa arvioida uusien lääkkeiden tehoa. Vastauksia saadaan ehkä 21. tai 28.3. , tällä hetkellä mulla on kaksi eri ajanvarauskirjelmää, joissa on eri päivät mutta sama käyntisyy. Näppärää. Arvomme lopulta oikean päivän.

Ja jotta en varmasti nuku ja saan sen mahahaavan, niin lähetteitä HUSin tutkimuksiin on joka pygmille.

Roopeltakin kuului 5v neuvolassa sydämestä sivuääniä ja kun samaan aikaan kasvu oli hidastunut 0-käyrä vauhtiin, niin nyt aloitellaan tutkinta 24.3. keuhkoröntgenillä, EKG:n aika pitäisi varailla itse ja lääkärin vastaanotolla käydään 31.3.

Santulla on kardiologilta vastaanotto 27.3. Saadaan jännittää onko aorttaläppävuoto pahentunut.

Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa? Jos tästä kuusta selviän hengissä, niin olen kyllä jonkin sortin superwoman.