Reikiä oli nolla

Tiistaina kävimme Villen kanssa lastenklinikalla hammaslääkärissä. Kela-taksi kurvasi pihaan sovitusti hiukan klo11 jälkeen. Alkuperäisen suunnitelman mukaan päivän ohjelma piti olla muotoa taksilla Helsinkiin, kurkistus suuhun ja heti samalla taksilla takaisin Hankoon. Piti.

Hiukan aamu9 jälkeen mulle soitettiin lasten syöpäosastolta K10. Kotisairaanhoidon maanantaina ottamissa näytteissä Villen hemoglobiini oli niin alhainen, että pätkän on tultava hammaslääkärikäynnin yhteydessä punasolutankkaukseen. Shit.
Taksikuski toimitti meidät hyvissä ajoin Meilahteen ja suunnattiin kohti K10, jotta pakollinen X-koe saataisiin otettua ennen hammaslääkäriä ja analysoitaisiin sillävälin. Mutta eihän se meidän luokse saapunut hoitaja saanut tipan tippaa verta Villen keskuslaskimokatetrista. Lopulta oli pakko luovuttaa ja suunnata kohti hammaslääkäriä.
Hammaslääkäri laski hampaat ja tarkasti suun limakalvot. Näytti kuulemma oikein hienolta ja hampaat ovat hyvin hoidetut. Vajaan vartin vastaanotto ja sitten lähdimme kohti lastenklinikan labran näytteenottopistettä. Siis oikein unelmapaikka odotella infektioherkän kanssa, samaan aulaan kun tulevat kaikki kröhivät päivystykseen tulijat. Onneksi saatiin etuilulupa. Urhea pikkumies kesti hienosti kyynärtaipeen ronkkimisen ilman emlaa.

Siirryttiin sitten K10 odottamaan tulosta ja sen meille jo varatun punasolupussin saamista. Aika kului ja vasta klo16 tuli hoitaja ilmoittamaan, että nyt saatiin pussukka. Tiputus käyntiin ja 2h countdown alkoi.
Aikataulu venyi ja paukkui siihen malliin, että taksimme virallinen 4h maksimiodotus tuli ja meni. Onneksi kuski oli heti matkalle lähdettyämme sitä mieltä, että kestää minkä kestää, hän kyllä odottaa. Viimein 18:15 saimme Villen kanssa kömpiä pösön takapenkille ja aloittaa 135km kotimatkan.

Päivälle tuli ihan kiitettävästi mittaa, kun aika tasan klo20 oltiin kotona. Sitten äkkiä iltapalaa, suihkuun ja katetrin huolto. Pitikin olla tiistai. Hirmuisen härdellin jälkeen pätkä viimein sammui 21:30. Notta tällainen simppeli hammaslääkärikäynti.

Meitä ystävällisesti yliaikaa odottanut taksikuski sai nyt meidän hovikuskin viran. Kela myönsi Villelle oma taksi-edun. Saadaan tästä lähin aina tuttu taksi ja kuski. Yksi jännitysmomentti vähemmän. Edellinen kotiinpaluu olikin melkoinen kokemus, kun tuntui happi loppuvan. Kuljettaja oli vissiin uinut partavedessä ja autossa roikkui lisähöysteeksi wunderbaum. Käry oli järkyttävä jopa mun nenään, en edes uskalla ajatella miten Ville asian koki. Sytostaatit kun saattavat hetkellisesti herkistää huomattavasti haju- ja makuaistia. Helpottuupa (ja halpenee) kyytien järjestelykin, kun saan soittaa suoraan kuljettajalle tavalliseen kännykkänumeroon ja hän hoitaa kyydin tilaamisen Kela-keskukselta.