kolmen kopla

kolmen kopla

tiistai 9. helmikuuta 2016

Eipä päästy kotiin

Pessimisti ei pety. Onneksi tälle sairaalareissulle tuli pakattua reilusti vaihtovaatteita. Tämän reissun hotelli sairaalassa piti kestää vain sunnuntai-illasta tiistaihin. Mutta kuten niin monesti ennenkin, suunnitelmat muuttuivat.


Huomenna Villellä on edessä leikkaus, nyt asennetaan sittenkin se kiinteä suntti. Uusissa magneettikuvissa näkyi taas aivokammioiden laajenemista. Kasvaimen rippeet blokkaavat nestekiertoa siinä määrin, että suntti on ainoa oikea ratkaisu. Operaation pitäisi olla simppeli noin puolen tunnin juttu. Toki salissa vierähtänee useampi tunti, kun alkuvalmistelut ja heräily ottavat aikansa. Teholle ei pitäisi tällä reissulla joutua ollenkaan, vaan heräämöstä toivottavasti suoraan K6 osastolle. Nyt oleillaan K10:llä ja tänne syöpäosastolle alkaa pukkaamaan ruuhkaa.


Sytostaattihoidot alkavat sitten lähiaikoina. Väläyttelivät jo ensi viikkoa, jos saavat aikataulut stemmaamaan. Viikolla 8 viimeistään tapahtuu.

10 kommenttia:

  1. Niin paljon kuin pystyn, niin lähetän täältä voimaannuttavia ajatuksia teillepäin!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt juuri on menossa tuskatuttavan hitaat tunnit, kun en voi kuin odottaa soittoa, että leikkaus on ohi ja pätkä voi hyvin heräämössä. Kohta pitää varmaan alkaa syömään laastaria akuuttiin mahahaavaan...

      Poista
  2. Kolmen pienen pojan äitinä on ihan sanaton olo. Toivottavasti kaikki menee hyvin! Voimia perheelle ja enkeleitä pienelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika sanattomaksihan tämä tilanne vetää.
      Vaikka tämänpäiväisen leikkauksen pitäisi olla pala kakkua verrattuna itse kasvaimen poistoon, niin silti odotan puhelimen soimista kireänä kuin viulunkieli. Jokainen viestin kilahduskin muljauttaa vatsanpohjasta.

      Poista
  3. Paljon tsemppiä teille tulevaan! <3 Enkeleitä pikkuiselle. Olette olleet ajatuksissani! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen kerran tsempityksestä.
      Juuri sain soiton, että pätkä on heräämössä. Leikkaus meni hyvin ja nyt kun pätkä on vielä anestesiatokkurassa (lue yhteistyökykyinen), käy kardiologi ultraamassa sydämen. Klo18 pintaan osastolle.
      Selvästi tälläkin kertaa Villen olkapääenkelit hoiti homman kotiin ja pikkusissi saa jatkaa taistelua.

      Poista
  4. Voi että kuinka raskasta teillä nyt onkaan. Toivon kovasti jaksamista teille ja kaikkea hyvää!

    Oliko teillä lapsella mitään muita oireita kun tuota että oksenti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaikki virtuaalisestikin välitetyt voimat tulevat tarpeeseen.

      Oireita oli juurikin tuo oksentelu ilman ripulia, aamupainotteinen huimaus/tasapainohäiriöt ja yleinen väsähtäneisyys, kölli mieluiten kyljellään pää kohoasennossa sohvalla. Sitten kun oksennusvaihe loppui, ruoka alkoi maistumaan ja pätkä viipotti taas tuttuun tapaansa kuin viitapiru. Aivot kuulemma yrittävät viimeiseen asti sopeutua tilanteeseen ja siksi oireet välillä väistyivät.
      Ville myös kasvoi huomattavasti veljiään kituliaammin 1,5v ja 2v neuvolakäyntien välissä, mutta sitä en tiedä johtuiko se kasvaimesta.

      Poista
  5. Voimia!!!! ♡♡ tsemppihalaus pienelle! Oon sanaton =(((

    VastaaPoista
  6. Halaus on välitetty perille. :)
    Eikä se haittaa jos näppäimistöltä on sanat hukassa. Sitä saa jo voimia ajatuksesta, että ruudun takana olet hengessä mukana ja tsemppaamassa.

    VastaaPoista