Hektistä menoa

Hupsista keikkaa kun on taas vierähtänyt tovi edellisestä postauksesta. Tässä on ollut melkoista hulinaa, kun Villen hoidot etenee todella intensiivistä tahtia.
Tosiaan 7.3. lähdettiin aamulla klo8 meidän pösötaksimme kyydissä kohti Helsinkiä. Päivän ohjelmassa piti olla neurokirurgien jälkitarkastus ja sitten vapaa ilta syöpäosaston asuntolassa. Lastenklinikalla viimeistään tuntui maanantailta, kun ilmoittautuessa hoitajat kertoivat hissin 3A olevan rikki. Just just. Mulla oli jalattomaksi heittäytynyt ipana, 2 kassia, matkarattaat ja turvaistuin messissä ja se tarkastus tehtäisiin 4 kerroksessa. Shit.
Onneksi sain jättää rattaat ja istuimen hetkeksi 2krs vastaanottoon jemmaan ja taksikuski kuntoili kassit ylös rappuja. Mä sitten hoidin herra jalattoman rappuja ylös.
Tarkastus oli vartissa ohi. Haavat paranee kuten pitää. Pätkä ei ole leikkauksen takia menettänyt mitään oleellisia taitoja. Kasvainta toki jäikin melko lailla jäljelle, totaalipoiston riskinä olisi ollut mm. nieluhermon vaurioituminen pahimmillaan peruuttamattomasti. Uusintaleikkausta ei harkita kuin vasta viimeisenä oljenkortena. Laitamme tällä hetkellä kaikki toiveet syöpälääkärien konstien toimivuuteen.


Pikaisen tarkastuksen jälkeen lähdettiin alas hissillä 3B, johon yksi hoitaja meidät opasti. Sillä päästiin alas helposti, vaikka kantaja eikun siis taksikuski olikin jo lähtenyt. Harmi ettei sillä päästy ylös, matka ylöspäin vaatii henkilökunnan kulunvalvontaläpykän.
Sana tunneli ihmeparansi jalattoman. Keräilin muuttokuormamme ja lähdettiin tunneleiden kautta kohti syöpäosastoa hakemaan asuntolan avaimia. Niitä hakiessa puhelin kilisi. Yksi Villen lääkäri soitti ja kyseli missä ollaan ja mitä tehdään. Kerroin että ollaan K10 osastolla. Sain melkein luurin korvaan ja ovi kolisi käytävällä. Lääkäri kipaisi kertomaan uuden suunnitelmansa, että jospa jäätäisiinkin suoraan osastolle esinesteytykseen. Mä niin tykkään kun nämä suunnitelmat muuttuu silmänräpäyksessä. Mutta mitäs sitä vastaan sanomaan, eipähän tarvinnut muuttokuormaa kuljettaa edes sitä 500m asuntolaan ja aamulla takaisin päin.


Tunsin taas kerran itseni melkoisen paskaksi mutsiksi, kun olin ihan pihalla tulevasta hoidosta. Luulin että ohjelmassa olis VEC nro2. (Vinkristiini-Etoposidi-Syklofosfamidi). Juu ei. Olin pihalla kuin lumiukko ja tippaletkuun lähti metotreksaatti. Vuorokauden tiputus ja sen lopussa maksimipitoisuusnäyte. Sitten käynnistyi jännitys(?)näytelmä, tappavan tylsää odottelua milloinka pitoisuus laskee alle kotiutusrajan. 2vrk näytteestä perjantaina heltisi kotiutuslupa. Jee. Tai sitten ei. Lääkäri sanoi, että maanantaina sitten taas nähdään. Siis täh. WTF. Siis heti tulevana maanantainako??? Jep. Aloitetaan se VEC nro2.
No, oli se viikonlopun kotilomalle pääsykin plussaa.


14.3. oli mielenkiintoinen aamu, kun taksikuskin kanssa oli sovittu treffit 6:45. Mitäs siinä, mutta ennen tuota hetkeä piti saada itselle ja Villelle aamupalaa pötsiin sekä toimitettua isoveljet päiväkotiin. Ehdin just nippa nappa ennen taksia kotipihaan. Sitikan avaimet eteisen hyllylle ja vieno toive jonnekin yläkertaan että insinööri muistaa aamuvuoron jälkeen hakea ipanat.
Osastolle päästiin hiukan ennen aamu9. En tiedä pitäiskö huolestua, kun kaikki osaston sihteerit ja meille ventovieraat hoitajatkin ties hihkua että Ville tuli. Herra on (ihan hieman) hurjastellut käytävällä potkubemarilla. Kunnon käytäväterroristi. Myös herran raivarit mun poistuessa vaikka vaan vessaan, on hyvin tunnettuja. Noinkohan kohta vetävät vuoron alun tehtäväjaossa pitkää tikkua siitä, kuka joutuu meidän omahoitajaksi.
Eka VEC meni mallikkaasti ja tästä odotettiin vähän niinkuin toisintoa. Mun (ja vissiin vähän hoitajankin) sydänterveyttä kuitenkin testattiin ihan himpun verran. Vinkristiini tippui ihan ok, mutta 10 minuutissa etoposidin aloituksesta, pikkupätkä muuttui iloisen höpöttävästä elohopeasta oksennusta kirkuen pidättäväksi, kirkkaanpunaiseksi ja mm. korvalehdistään turvonneeksi, jäntevyydeltään ylikypsää spagettia muistuttavaksi reppanaksi. Tippa seis, lääkäriä kehiin ja ilmeisesti jotain vastalääkettä suoneen. Iski allerginen reaktio yleisesti hyvin siedetylle sytostaatille.
Vuorokauden toipumis- ja mietintätauko. Lopulta hoito vietiin loppuun ilman etoposidia. Samoin tulee käymään aikanaan VEC nro 3:ssa. Kyllä vaan säikäytti hittolainen. Torstaina päästiin kotiin. Tänään kävi jo kotisairaanhoitaja hakemassa näytteitä. Onkohan huomenna edessä taas päiväretki veritankkaukseen. Seuraava hoitojakso alkaa kuitenkin vasta 28.3. ja tällä kertaa olen kärryillä. Vuorossa on metotreksaatti.


Ja pikkumies ihan yllätti tuon ensimmäisen metotreksaattihoidon aikana. On oleellista hoidon edetessä seurata pissan pH:ta. Ville teki reippaasti jokaisen mittaukseen vaaditun pisun pottaan. Ilmeisesti liimattavat pissapussit ovat pottaakin suurempi paha. Niitä irrottaessa ensimmäisellä VEC-hoitosyklillä tuntui pallinahkat venyvän polviin asti. Teki kipeää pelkästään katsoa.