Kun puhelua ei kuulunutkaan

Eilen oli maanantai ja se tiesi sitä, että kotisairaanhoitaja kävi hakemassa verinäytteet Villestä.
Edelliset kaksi näytteenottokertaa johtivat siihen, että heti tiistaiaamuna soi puhelin ja meitä pyydettiin ystävällisesti tulemaan Helsinkiin. Ensin tankattiin punasoluja, sitten trombosyyttejä. Tältä pohjalta odotin siis koko aamun puhelua. Varmistin noin tsiljoonasti, että puhelimessani on äänet päällä. Ja myös insinöörin luurin äänet. Ei kilissyt.
Lopulta uskaltauduttiin lähtemään kymmenen korvilla ulkoilemaan aivan upeaan auringonpaisteeseen.

Iltapäivällä oli sitten insinöörin puhelimeen tullut viesti, että lääkäri on tarkastanut Villen veriarvot ja ne ovat ok. Aivan mahtava uutinen ja lisäbonuksena saatiin lupa lopettaa kasvutekijäpistokset.

Nyt sitten oleillaan kotona toivottavasti aina maanantaihin asti, jolloin aamulla pitäisi tutun pösön kurvata pihaan ja napata meidät kyytiin.

Saadaan tässä pikkuhiljaa hyvästellä meidän pikku-ukon pinkillä värillä tehostettu ruuhkatukka. Sytostaatit ovat purreet siinä määrin, että hiukset putoilee. Niisk.