Vahdinvaihto ja jonkinlaisia kuulumisia

Perjantaina vaihdettiin insinöörin kanssa vahtivuoroa sairaalassa.
Isot tättähäärät ovat arvatenkin uhmanneet mua koko pienten sielujensa kyllyydestä, kun en ole aiemmin näin pitkään ollut poissa kotoa.
Päivät ovat täyttyneet kauppareissuista, tutun tylsän turvallisista kotitöistä ja haliörvöttelystä sohvannurkassa.

Lauantaina vietettiin useampi tunti serkkutyttöjen kanssa telmien. Kun päivät täyttyy melkein tahtomattaankin jatkuvasta puuhasta, ei ehdi ajatella lainkaan niin syvällisiä kuin sairaalassa.
Siinä mielessä tämän voinee laskea "hermolomaksi"

Tänän käytiin Santun ja Roopen kanssa saunassa. Onhan se näiden adhd-tapausten kanssa melkoista showta, mutta ollaanpa nyt raikkaita koko sakki. Ja äitikin suht toipunut lauteilla saadusta p*skahalvauksesta, jonka pesukone aiheutti. Tällä kertaa rummussa ollut tyyny muutaman pikkupyyhkeen kera sai härvelin pesu-huuhtelu välilinkouksella niin tasapainottomaan tilaan, että kuulosti pomppivan khh seinän läpi saunan puolelle. Ja olihan tuo jonkun sentin reissannutkin paikaltaan.

Sairaalasta kuului positiivisiakin uutisia siinä mielessä, että paineenpoistoletku Villen päästä nyppäistiin kevyessä nukutuksessa pois. Eikä tilalle asennettukaan kiinteää sunttia, kuten aiemmin oli neurokirurgin kanssa puhetta. (Ihan niinkuin ennenkin olis tapahtunut tällaista äkillistä suunnitelmanmuutosta??) Pätkä pärjää sittenkin omillaan, vaikka uusissa magneettikuvissakin näkyi kasvaimen jäänteiden haittaavan nestekiertoa.
Pissakatetrikin on jo poistettu ja sitä mukaa kun syöminen alkaa paranemaan, voidaan nesteytystä hiljalleen lopetella. Pätkä on päättänyt aloittaa toipumisprosessin makaronilaatikon voimin. Keskiviikon ja lauantain välillä ei tainnut muuta kelpuuttaa, pari tilkkaa maitoa pitkin hampain. Tänään menu oli sisältänyt aamupalalla kaurapuuroa, välipalalla palan paahtoleipää ja iltapalalla onni omenapuuroa. Lämpimät ateriat toki yhäkin vain ja ainoastaan makaroonia.
Letkuja ja piuhoja on karissut niin paljon, että Ville oli päässyt tänään tunnin kärriajelulle Meilahden tunneliverkostoon. Suin surminkaan pieni mies ei suostu myöntämään, että oli kivaa. Ilme oli kuitenkin kirkastunut kummasti. Leikkihuone ei ollut vielä kiinnostanut, pari minuuttia oli seisoskellut ja muutaman tuetun askeleen ottanut. Nilkassa oleva kanyyli häiritsee ihan selkeästi.
Olivatpa jopa väläytelleet mahdollisuutta kotivisiittiin patologin lausuntoa odotellessa. No okei, uskon vasta kun näen ja kuulen pikku-ukon tuhinan omassa sängyssään.

Nyt pitänee ripustaa rauhoittuneen rodeo-pesukoneen sisältö kuivumaan ja valmistautua yöpuulle. Aamulla klo9 on Roopen 4v neuvola. Melkein kuukauden myöhässä. Hupsista.