kolmen kopla

kolmen kopla

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Heippa cvk!

Perjantaina 9.6. oli siinä mielessä jänskä päivä, että Villen kanssa reissattiin Helsinkiin operaatioon nimeltään keskuslaskimokatetrin poisto. Operaatio sujui hyvin ja päästiin samana ​iltapäivänä kotiin. Tulevana perjantaina saisi kurkkia pinkin lapun alle ja jos haava näyttää parantuneen hyvin, voi lauantaina suunnata vaikka löylyihin.
Melko huisia.
Tänään tietysti mieli oli hetken mustana, kun ensimmäisen kerran pitkään pitkään aikaan piti verinäytteet ottaa kyynärtaipeesta. Selvittiin  siitä vaikka 2 reikää tulikin. Toinen näytteenottaja onnistui paremmin pienen suonen jahtaamisessa. Kunhan saadaan pätkä saunaan ja ryplyyaltaaseen, niin ehkä ilo niistä auttaa kestämään pistelyt paremmin. Ja äitikin ehkä oppii ajan kanssa emlaamaan niin hyvin, ettei sattuisi kovin paljon.

Ohi on! 
Komea tuuletus viimeisen katetrihuollon jälkeen. 


Poissa. 😎👍

Ehkä tämä kirjoittelukin alkaa kohta luistamaan, kun viimein keksin kuinka saada kuviakin mukaan suoraan kännykällä kirjoittaessa. Ei ole äiti blondi, ei toki. Mitä nyt meni yli puoli vuotta keksiä se. 😂

2 kommenttia:

  1. Jee! Ihana poika siellä <3 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä katetrin poisto oli todellakin jee. Koko viikon on kaikille esitelty tilaisuuden tullen, että letku on poissa. :)
      Tänään poistettiin pinkki lappu ja haavateipit. Reikä on parantunut hienosti. Nyt vaan meren lämpiämistä odotellessa.
      Ja omahyväisesti olen samaa mieltä, aivan ihana poika. ;P

      Poista