Pikkubreikki ja taas jatkuu

Pitkä tovi on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Hävettää.

Sädehoito päättyi 10.6. ja sen jälkeen ollaan lähinnä löhötty kotona ja nautittu kesästä. 

Monen monta kertaa blogi tuli mieleen, mutta riviäkään tekstiä ei syntynyt. 

Tämän viikon maanantaina palattiin taas hoitokuvioihin. Villelle tehtiin kromitesti ja rasitustesti, jonka tulosten perusteella määräytyi hydrokortisonikuurin jatko. Vielä jatkuu. Varsinainen kortisoni jo hylättiin. Hyvää siitä eroon pääsemisessä oli pms- oireiden lievittyminen, enää perusuhmaa ilmassa. Huono puoli oli, että ruokahalukin hävisi lääkityksem loputtua. 

Syöminen on taas yhtä tuskaa.

Tiistaina käytiin ihan uudessa sairaalassa. Kirurgisessa sairaalassa testasivat Villen kuulon ennen kuin seuraava sytostaattikierros alkaa. Jälleen tällainen 0- tilannekartoitus, sillä tulevan myrkkycoctailin yksi ainesosa voi vaurioittaa kuuloa.
Pätkä kuulee ihan hyvin stereona, näin pieneltä ei puolia erikseen tutkita. Vaikka testiä ennen tuli Ville sairastaneeksi elämänsä ensimmäisen korvatulehduksenkin, niin kaikki oli hyvin.

Tänään sitten hiukan eksoottisempi ohjelmanumero. Villen cvk tuomittiin maanantaina käyttökieltoon sytostaattien tiputukseen, joten se vaihdetaan tänään. Riekkuva ipana painii veljiensä kanssa ja kuumilla keleillä hiki tuppaa irrottamaan katetrin juurta suojaavan silkonitarralapun. Yhteisseurauksena kuffi alkoi luisumaan ulos ankkurista huolimatta. Liki kokonaan paljastunut kuffi on vähintäänkin suuri infektioriski, koska se on liki mahdoton puhdistaa. Ja lopullinen holtiton katetrin ulosluiskahduskaan ei kuulosta houkuttelevalta. Johan se ehti 5kk palvella. Toisilla kestää helposti koko hoitojakson...jaa että mikä adhd meillä.

Odotus on tämänkin päivän sana. Aamulla 6:15 oli treffit taksikuskin kanssa ja 8:30 piti olla päiväsairaalassa. Aikataulut tutusti venyy ja paukkuu. Kello oli 11 pinnassa, kun Ville viimein lähti kohti anestesiaosastoa. Tätä kirjoittaessa odotan yhä lastani palaavaksi. Odottavan aika on todellakin pitkä.